Omaishoidon tuki

Omaishoidon sijainen

Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön (omaishoitajan) avulla

Omaishoitajan jaksamisen kannalta on tärkeää, että hänelläkin on mahdollisuus säännöllisiin vapaapäiviin. Yleensä omaishoitaja on oikeutettu 2–3 vapaapäivään kuukaudessa.

Me Elämän assistentilla tarjoamme turvallista hoivaa näiden vapaapäivien ja lomien ajaksi. Luotettavan sijaisen ansiosta omaishoitaja voi huoletta rentoutua ja keskittyä omaan aikaan, lepoon ja virkistäytymiseen. Omaishoidon vapaan palvelun suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan niin omaishoitajan kuin itse hoidettavankin vaihtelevat tarpeet ja toiveet.
Sijainen käy tarvittaessa esittäytymässä asiakkaalle jo ennen ensimmäistä sijaistamista. Tällöin omaishoitaja voi viettää ansaitun vapaan turvallisin mielin.

Elämän assistentti tuottaa omaishoidon tuki kotiin vanhuksille, vammaisille ja sairaille Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Keravalla.

Kuka toimii omaishoidon sijaisena?

Elämän assistentti tarjoaa laadukasta ja luotettava hoivaa omaishoitajan vapaapäivien ja lomien ajaksi. Suunnittelemme sijaistuksen asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

TUKEA OMAISHOITAJILLE

Miten omaishoidon sijaistus maksetaan?

Meillä voit maksaa palvelun itse tai kunnan myöntämällä palvelusetelillä. Ensimmäinen kartoituskäynti on asiakkaalle maksuton.

Palvelusetelillä ostetun palvelun sisällön saa omaishoitaja itse määritellä. Palveluun voi sisältyä esimerkiksi omaishoidettavan hoitamista ja avustamista, kaupassa käynti, ruoanlaittoa, pyykinpesua ja siivousta.

Palvelun tarkempi sisältö räätälöidään kuitenkin aina asiakkaan tarpeiden mukaan tapauskohtaisesti yhdessä palvelun tilaajan kanssa. Asiakkaan kanssa laaditaan palvelusuunnitelma, jossa määritellään mm. palvelun tarve, laajuus ja kesto.

Omaishoidon sijainen palvelusetelillä?

Omaishoitaja saa usein vapaapäivästä omaishoidon palvelusetelin, jolla omaishoitaja saa tilata palvelua itse valitsemastaan yrityksestä.

Kun asiakas valitsee yrityksen, josta se haluaa palvelua hankkia, yrityksen työntekijä tulee asiakkaan kotiin sovittuina ajankohtina, jolloin omainen voi viettää vapaa-aikaa.

Elämän assistentti toimii omaishoidon vapaiden palvelusetelituottajana Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Keravalla.

Omaishoidon sijainen eri kielillä

Meiltä saa palveluita monilla eri kielillä. Toteutamme palvelua tällä hetkellä suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja portugaliksi.

Kiinnostuitko?

Varaa maksuton kartoitus täyttämällä yhteydenottolomake
tai soittamalla 050 544 6543 (MA–PE klo 8–16).

Ota yhteyttä